| Maitotuotteet ovat hankalampia, koska maitojauhetta on voitu käyttää | hyvin erilaisissa | elintarvikkeissa. |
| Festivaalin kakkospalkinnon, juryn suuren erikoispalkinnon, sai kaksi | hyvin erilaista | elokuvaa. |
| Silloin Suomessa tehdään | hyvin erilaisia | elokuvia, aivan varmasti myös taiteellisesti kunnianhimoisia tuotantoja. |
| Vaikkakin produktiot ovat | hyvin erilaisia | lopputulokseltaan, niissä on löydettävissä hyviä yhdistäviä elementtejä. |
| Tarjouksissa on huomattavia eroja, muun muassa | hyvin erilaisia | indeksiehtoja, Willberg sanoo. |
| On tärkeää, että mukaan saadaan | hyvin erilaisia | instansseja. |
| Voimme käyttää | hyvin erilaisia | instrumentteja ja saada silti lopputuloksen kuulostamaan Ministryltä. |
| Ihmisillä on | hyvin erilaiset | ja useimmiten vajavaiset tiedot maan poliittisesta järjestelmästä. |
| Työelämän tiimit vaativat jatkossa pitkälle kehitettyjä ja laaja-alaisia mutta samalla | hyvin erilaisia | ja yksilöllisiä kompetensseja. |
| Lappuja on pantu | hyvin erilaisten | kirjojen väliin keittokirjoista sotakirjoihin ja romaaneihin. |