TIETOINEN

Käytetään usein rakenteessa hyvin tietoinen + SUBST-ELATIIVI.

takaisin sanasivulle



Helsinki on merellisyydestään hyvin tietoinen, mutta se on unohtanut omat asukkaansa.
Afrikan maiden hallitukset ovat hyvin tietoisia Kioton sopimuksen vaatimuksista kehitysmaille.
Tomas ja Raimondas ovat hyvin tietoisia Liettuan kirkon heikkouksista.
Ihmiset ovat nykyisin myös hyvin tietoisia erilaisista ympäristöriskeistä.
Kyselyyn vastanneet ovat hyvin tietoisia kilpailusta telealalla.
Saksalaiset ovat hyvin tietoisia omasta ympäristöystävällisyydestään.
Insuh on selvästi ylpeä maansa nopeasta vaurastumisesta, mutta myös hyvin tietoinen ongelmista.
Wuori on hyvin tietoinen suomalaisesta tavasta kohdella ääneenajattelijoita.
Ryöstäjien onkin täytynyt olla hyvin tietoisia siitä, että tällä kertaa kassakaapissa on ollut noin kahden viikon kassan suuruinen rahamäärä.
Ruotsalainen valmentaja on hyvin tietoinen, että edessä on valtava jälleenrakennustyö.

takaisin sanasivulle


sana
hyvin
vierussana
tietoinen
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana