AIKA
Kun puhutaan ajan ilmiöstä, tarkoitetaan yleensä nykyajan ilmiötä.
| Työsuhteiden pirstoutuminen on uuden | ajan ilmiö. | |
| Sijoitusmessut osoittivat todeksi uumoilun siitä, että sijoittaminen on jälleen | ajan ilmiö. | |
| Eri aikakausia on vaikea niputtaa - jokaista aikaa leimaavat sen | ajan ilmiöt | ja syy-seuraussuhteet. |
| Kaupungin lukio on | ajan ilmiöt | tunnistava koulu. |
| On herännyt kiinnostus laadullisiksi kutsuttuihin tutkimustapoihin, joilla uskotaan entisiä menetelmiä paremmin tavoitettavan jälkimodernin | ajan ilmiöitä. | |
| Tutkimuksia-sarjan 18 artikkelia tarkastelivat | ajan ilmiöitä | tilastojen ja tutkimusten pohjalta. |
| Bittiseksiä voi tarkastella olemassaolevana tosiseikkana yhdessä muiden tämän | ajan ilmiöiden | kanssa. |
| Pelkkä pyrkimys hätkäyttämiseen tai | ajan ilmiöiden | läpivalaisuun ei aina riitä. |
| Yleinen käsitys lienee, että lehtimiehellä tulisi olla tiivis tuntuma kaikkiin | ajan ilmiöihin. | |
| Menneisyyteen juuttuminen ei tarkoita valitusta, vaan kriittistä suhtautumista | ajan ilmiöihin. |
- sana
- ilmiö
- vierussana
- aika
- vierussanapohjaversio
- 0.3