ALOITTAA

takaisin sanasivulle



Ensimmäisessä korttelissa rakennustyöt on jo aloitettu, ja ne on määrä saada päätökseen syksyyn mennessä.
Suomen kielen opinnot on myös jo aloitettu, kertovat uudet pelaajat.
Kaupunginteatterissa on jo aloitettu syyskuun näytäntöjen myyminen.
Ensimmäiset seitsemän suomalaista opettajaa ovat jo aloittaneet valmistelutyönsä Brysselissä ja Luxemburgissa.
Variksen mukaan työt voidaan toivottavasti aloittaa jo loppukesästä.
Työt kannattaa aloittaa jo tänä syksynä ja jatkaa niitä pitkin talvea.
Uimastadionin suunnittelu aloitettiin jo 1938, koska Helsingin olympialaiset piti alun perin järjestää 1940.
Hän jätti koulun ja aloitti työnteon jo 11-vuotiaana automekaanikon apulaisena.
Sasha Draeger aloitti esiintymisen jo lapsena mainoksissa.
aloitin rummuttamisen jo mutsin tupperware-astioilla.

takaisin sanasivulle


sana
jo
vierussana
aloittaa
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana