| Taiwan | joutui lähtemään | YK:sta 1971. |
| Kristoffer Bondestam | joutui lähtemään | evakkoon tulipalotalon naapurista. |
| Laitos oli jo lähes valmis 1979, kun shaahi | joutui lähtemään | maanpakoon. |
| Espanjassa elävä kuningas Simeon on vastannut myönteisesti Bulgarian sivistyneistön kutsuun vierailla maassa ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun hän | joutui lähtemään | maanpakoon kommunistien noustua valtaan toisen maailmansodan jälkeen. |
| Somalialaisia banaaneja vuosikymmeniä vienyt italialainen Somalfruit | joutui lähtemään | maasta diktaattori Siad Barren kukistuttua 1991. |
| Tällä hetkellä moniin yrityksiin tuleekin uusia työntekijöitä samaan aikaan, kun osa entisistä | joutuu lähtemään. | |
| Belgian television uutiset kertoivat tiistaina illalla, että noin sata yhteensä 470 työntekijästä | joutuu lähtemään. | |
| Laajasalon sillan kupeessa oleva ns. Wärtsilän mökkikylä Tuorinniemessä | joutuu lähtemään | ja niemi kunnostetaan puistoksi. |
| Valtaosa työttömistä ei enää pääse takaisin samanlaisiin töihin, joista he | joutuivat lähtemään. | |
| Suurin osa on paluumuuttajia, jotka | joutuivat lähtemään | kodeistaan edellisen sodan ja muuttoaallon aikana 1991. |