| Jorma Ranivaaran romaani | käsittelee aihetta, | johon olemme useammin tutustuneet naisten kirjoituksissa. |
| Europarlamentin jäsen Saara-Maria Paakkinen | käsittelee aihetta | Romanit ja valtiovalta Suomessa ja Euroopassa. |
| Tähtiluento-sarjassa professori Hannu Soikkanen | käsittelee aihetta | Yhteiskunnan muutos ja politiikka. |
| Singleton | käsittelee aihetta | arkirealistisesti mutta paikoin myös hieman saarnaavasti. |
| Chanin elokuva | käsittelee aihetta | kepeästi ja yllättävin kääntein. |
| Isohookana-Asunmaa | käsittelee aihetta | myös laajemmin kuin Suomen näkökulmasta, jolloin juttu muuttuu entistä irvokkaammaksi. |
| Murrosikään tulleet veljekset kiinnostuvat naapurin tytöistä, ja Leskinen | käsittelee aihetta | niin, että lopputulos on jostain Uppo-Nallen ja Alivaltiosihteerin väliltä. |
| Viimeinen johdantoluku | käsittelee aihetta | otsikolla Pullotettua syntiä? |
| Paljon tosipohjaista materiaalia hyödyntävä draama | käsittelee aihetta | realistisessa hengessä, ihmiskuvauksen on todettu edelleenkin olevan Lindmanin paras valtti. |
| Kukin taiteilija on | käsitellyt aihetta | vapaasti nautiskellen. |