SAADA

takaisin sanasivulle



Tekstistä saa käsityksen, että ihanteellinen professori olisi sellainen, joka kammiostaan suoltaa julkaisuja, lukee niitä sitten kukaan tai ei.
Siten hän saa käsityksen autokoulun yleisilmeestä, joka antaa tukea hinnalle.
Osastossa on pieniä kojuja, joissa saa käsityksen keskiaikaisen naisen ja lapsen arkipäivästä.
Edellisestä saa sen käsityksen, että Kehä I:llä olisi kyseisellä osuudella erityiset bussikaistat, joille muut autot tunkeutuvat säännösten vastaisesti.
Näistä saa sen käsityksen, että Suomeen hankittuja Hornetteja käytetään kansainvälisten yksiköiden osana tehtäviin Suomen ulkopuolella.
Heikkisen kirjoituksesta saa sen käsityksen, että metsäpalo jättää ravinteet maaperään, mutta avohakkuu vie kaiken pois kerralla.
Lauseesta voisi saada sen käsityksen, että koko miehitysajan ihmisoikeusloukkaukset Tiibetissä jäisivät ainoastaan 600 pidätettyyn.
Äkkipäätä mainosta lukeva voi saada sen käsityksen, että matkustajan turvatyyny on vaaraksi muillekin kuin vain lapselle, joka istuu turvaistuimessa etupenkillä selkä menosuuntaan.
Jutusta saattaa saada käsityksen, että päätöksen kohde olisi jotenkin esteellinen jatkossa harjoittamaan ammattiaan tai toimintaansa, ns. asianajotoimintaa.
Kun näin vakavia väitteitä esitetään ikäänkuin uutisina, lukija voi saada käsityksen, että suomalaisen filosofian tieteellisestä tasosta olisi suoritettu jokin puolueeton tieteenala-arviointi.

takaisin sanasivulle


sana
käsitys
vierussana
saada
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana