| Jokaisen piti muutaman vuoden aikana | kerätä kasveja, | kuivata ne sekä opetella niiden heimot ja tieteelliset nimet. |
| Mikä olisi nykyajan kaupunkinörteille parempi keino tutustua luontoon kuin | kerätä kasveja? | |
| Laiskemmat juonivat ujuttamalla mukaan muiden jo | keräämiä kasveja | - ja jäivät kiinni. |
| Näyttelyssä on esillä muun muassa Lönnrotin | keräämiä kasveja. | |
| Liian kuiva tai märkä | kasvi kerää | helposti ötököitä, jotka ovat vihonviimeinen riesa varsinkin runsaalla kukkaikkunalla. |
| Värit tulevat esille, kun | kasvi kerää | vihreältä näyttävän typen talteen ja jättää karoteniinin jäljelle. |
| Nykyaikaisen geenimuuntelun keinoin muokatuista | kasveista kerätystä | medestä valmistuva hunaja voi lisätä lääkeaineiden imeytyvyyttä ja parantaa biologisia hyötyvaikutuksia kertoo New Scientist -tiedelehden uutinen. |
| Asetus määrittelee hunajan mehiläisten | kasveista keräämäksi | ja valmistamaksi luonnontuotteeksi, johon ei saa lisätä ja josta ei kiinteitä epäpuhtauksia lukuunottamatta ole poistettu mitään. |
| Kuivuneet | kasvit kerätään | pois, jottei maahan jää liikaa ravinteita. |
| Raskasmetalleja sietävät | kasvit keräävät | juuriensa avulla metalleja ympäristöstään ja kuljettavat ne maanpäällisiin osiinsa, jotka voidaan koota ja polttaa. |