MONI

takaisin sanasivulle



Monet kasvit, esimerkiksi mustikka, tarvitsee ehdottomasti lumisen peiton suojakseen, muuten se kuivuu pakkasilmassa.
Monet kasvit, niin hyöty- kuin koristelajitkin, vaativat varsin neutraalin kasvualustan.
Monet kasvit häviävät valo- ja ravinnekilpailussa, saarella asuva luonto-opas Aino Mattsson pahoittelee.
Monet kasvit leviävät ihmisen mukana ja menestyvät vain ihmisen muokkaamilla paikoilla.
Monet kasvit talvehtivat siellä, kesällä vaimo lisää kukkaloistoa, tomaatteja ja yrttiviljelmiä.
Kalkkipitoisessa maassa viihtyvät monet kasvit, jotka ovat häviämässä Suomesta.
Suurkasvillisuuden lajistoon perustuva vesistöjen ekologisen kunnon mittausjärjestelmä on jäänyt aivan turhaan modernien fysikaalis-kemiallisten ja teknisten mittausten varjoon, sillä monet kasvit kertovat jo pelkällä olemassaolollaan vesistön kunnon.
Uudesta laista huolimatta monet kasvit ovat häviämässä ja useat kalalajit kuolemassa sukupuuttoon.
Puutarhaohjeet suosittelevat malasiinia, mutta monet kasvit ovat sille liian herkkiä.
Toisessa paikassa otoksen lajisto olisi ollut aivan toisenlainen, sillä hyvinkin monet kasvit voivat yrittää korjata epäonnistunutta kukintaa jälkikukinnalla.

takaisin sanasivulle


sana
kasvi
vierussana
moni
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana