MUKAAN

Kertomuksen mukaan -ilmaisulla korostetaan kertojan näkökulmaa tapahtuneeseen. Kertomuksilla voidaan viitata myös vahvistamattomiin huhuihin tai suoranaisiin satuihin.

takaisin sanasivulle



Miesten kertomuksen mukaan he olivat vain kuriireja ja kuljettamassa jotakin tietokonetta ja sen osia jollekin ulkopuoliselle.
Rottweilerin omistajan kertomuksen mukaan hänen koiransa oli riuhtaissut itsensä irti talon verannalle viritetystä köydestä eli että koira olisi ollut kytkettynä.
Komission kertomuksen mukaan maatalouden ympäristötuilla ei ole kyetty muuttamaan tehomaataloutta riittävästi, vaikkakin esim. luomuviljelyä tuki on vienyt eteenpäin.
Yhden asianomistajan kertomuksen mukaan suunnittelija oli myös arvellut olevansa matkan jälkeen ripin tarpeessa.
Kertomuksen mukaan tukka tarttui tammenoksiin, mutta todennäköisesti hiukset takertuivatkin johonkin piikikkääseen pensaaseen.
Kertomusten mukaan salaperäinen olento on majaillut järvessä ainakin 360 vuotta.
Rahan väärentäjistä suurin osa on työttömiä ja kertomusten mukaan omaan käyttöön on tehty rahan vähyydenkin takia.
Osapuolet olivat olleet tuttavien kertomusten mukaan viime alkusyksystä jopa kihloissa keskenään, mutta ajautuneet myöhemmin erilleen.
Kuljettaja ei kertomuksensa mukaan ehtinyt nousta auttamaan, ennen kuin muut matkustajat jo olivat tulleet apuun.
Joukkue oli heidän kertomuksensa mukaan kokenut sekä kivityksen että varkauksien kohteeksi joutumisen.

takaisin sanasivulle


sana
kertomus
vierussana
mukaan
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana