| Jos lähdetään tästä, että avosuhdetta ja aviosuhdetta | kohdellaan samalla tavalla, | niin on vaikea keksiä muuta ratkaisua. |
| Perinnässä noudatetaan lain säännöksiä ja ne takaavat, että samankaltaisissa tapauksissa kaikkia | kohdellaan samalla tavalla. | |
| Ehtona on, että kaikkia EU-maiden kansalaisia | kohdellaan samalla tavalla. | |
| Periaatteessa on tietenkin oikein, että kaikkia tuloja, myös korkoja | kohdellaan samalla tavalla. | |
| Kokoomus saa SDP:ltä lisäministerinpaikan ja vihreitä | kohdellaan samalla tavalla | kuin RKP:ta. |
| Verkostomarkkinointia | kohdellaan samalla tavalla | kuin muutakin liiketoimintaa. |
| Samoan Paul Wallwork on antanut närkästyneenä tv-haastattelun, jossa ihmettelee, miten KOK:n jäseniä | kohdellaan eri tavalla. | |
| On hyvin kiusallista, että aina silloin tällöin syntyy epäilyjä, että joitakin ihmisiä | kohdellaan eri tavalla. | |
| Yksi kolmasosa erosta on sellaista, mitä ei voi oikein selittää muulla kuin että naisia | kohdellaan eri tavalla. | |
| Claes näki parlamentin äänestyksessä poliittisen ajojahdin merkkejä ja ihmetteli, miksi häntä | kohdellaan eri tavalla | kuin kanssaepäiltyä, kansanedustaja ja ex-ministeri Guy Coemea. |