| Meillä oli kotona aina eläimiä, joten tiedän, miten eläimiä | tulee kohdella. | |
| Suositusten | tulee kohdella | eri maita tasapuolisesti, Mönkäre sanoi. |
| Hienovaraisesti vihjaillaan, että minua | tulee kohdella | hyvin, koska olen sairas, mikä sana lausutaan melkein kuiskaten. |
| Kaikkia ihmisiä | tulee kohdella | samanarvoisina. |
| Yhtiöiden voittoon perustuvien palkkioiden | tulee kohdella | tasapuolisesti koko henkilöstöä, sillä voitto syntyy koko henkilöstön ponnisteluista. |
| Olin kenttäjohdon kanssa eri mieltä siitä, miten piiritettyä | tulisi kohdella. | |
| Kuorma-autoliiton mielestä Suomeen tulevia venäläisautoja | tulisi kohdella | asiassa samalla tavoin kuin suomalaisautoja itänaapurissa. |
| Inkeriläisten muutto alkoi kymmeniä vuosia sitten, kun presidentti Mauno Koivisto totesi julkisesti, että inkeriläisiä | tulisi kohdella | paluumuuttajina. |
| Käsitän sanan tasa-arvo siten, että kaikkia ihmisiä | tulisi kohdella | samalla lailla sukupuoleen, kansalaisuuteen, rotuun jne. katsomatta. |
| Karpatian vuoret ovat Euroopan keuhkot, ne kuuluvat koko ihmiskunnalle ja niitä | tulisi kohdella | sellaisena. |