KYNSI
Kynnelle kykenevät tarkoittaa kaikkia, jotka suinkin pystyvät eli sellaisia, joilla on edes pienikin kyky tai mahdollisuus aiottuun toimintaan.
| Elokuu on edelleen Espanjan perinteinen lomakuukausi ja silloin kaikki sevillalaiset, jotka | kynnelle kykenevät, | siirtyvät kuumuutta pakoon aurinkorannoille. |
| Siellä vakioasiakkaita ovat kaikki | kynnelle kykenevät | eurooppalaiset, amerikkalaiset ja japanilaiset tv-yhtiöt sekä suuri joukko maksukykyisiä sanomalehtiä eri puolilta maailmaa. |
| Kaikki | kynnelle kykenevät | kuntalaiset yritetään saada mukaan jokaiseen kotiin jaettavalla esitteellä. |
| Kaikki | kynnelle kykenevät | länsiyritykset pyrkivät Kiinan valtaville markkinoille minkä ennättävät. |
| Kaikki | kynnelle kykenevät | maat - Suomi näiden joukossa - pyrkivät kuitenkin houkuttelemaan suoria ulkomaisia sijoituksia, koska juuri ne saattavat muun muassa luoda lisää työpaikkoja. |
| Kaikki | kynnelle kykenevät | meteorologit pakkautuivat päivystyshuoneeseen seuraamaan tilannetta ja jännäämään, tuleeko uutta tuuliennätystä. |
| Melkein kaikki | kynnelle kykenevät | miehet on otettu asepalvelukseen. |
| Myös seurojen halu tuoda kisoihin kaikki | kynnelle kykenevät | on vähentynyt SVUL-TUL-kilpailuasetelman jäätyä historiaan. |
| Kaikki | kynnelle kykenevät | ovat muuttaneet asumaan esikaupunkeihin. |
| Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet, väki pyrkii ennenaikaisille eläkkeille ja | kynnelle kykenevät | yksityisille työmarkkinoille. |
- sana
- kyetä
- vierussana
- kynsi
- vierussanapohjaversio
- 0.3