KANSAINVÄLINEN

Käytetään erimuodoissa rakenteessa laaja + kansainvälinen + SUBST.

takaisin sanasivulle



Suomella on tarjota EU:n johtaville paikoille kovan luokan ammattilaisia, jotka nauttivat laajaa kansainvälistä arvostusta.
Koillismaalta löydetty platinaesiintymä on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta.
Samalla tuetaan myös laajaa kansainvälistä yhteistyötä.
Apartheidjärjestelmä purettiin aseellisen taistelun ja laajan kansainvälisen painostuksen jälkeen vuonna 1990.
Viron hallituksen suurhankkeisiin kuuluu laajan kansainvälisen lasten ja nuorten leiriverkoston luominen.
Laaja kansainvälinen tutkimustyö pystyi 1960-luvulla varsin pitkälle selvittämään taudin keskeisiä riskitekijöitä.
Linnassa on laaja kansainvälinen nukke- ja lelunäyttely.
Tutkimuskeskus on mukana myös laajassa kansainvälisessä biodiesel-hankkeessa.
Laajempi kansainvälinen vertailu onnistuu vasta tänä vuonna, koska vasta nyt voimaantullut EU-direktiivi tekee aiemmin salaisista tutkimustuloksista julkisia.
Luontofilmi Karhun valtakunta saa laajimman kansainvälisen levityksen mitä suomalainen luontoelokuva on koskaan saanut.

[../..|takaisin sanasivulle]]


sana
laaja
vierussana
kansainvälinen
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana