| Tilanne ei kuitenkaan ole niin huono kuin | voisi luulla. | |
| Voisi luulla, | että vieras on eksynyt kylähullun kotiin. |
| Voisi luulla | siirtyneensä kauas ajassa taaksepäin. |
| Kelttiläisiä sävelkulkuja kuunnellessa | voisi luulla, | ettei pimeä keskiaika ole loppunut vieläkään. |
| Joku | voisi luulla, | että Esa valitsee kappaleet sattumanvaraisesti, mutta se ei pidä paikkaansa. |
| Melkein | voisi luulla, | että pakkoruotsikeskustelu on vain vaalitaktiikka äänien keräämiseksi. |
| Melkein | voisi luulla, | että Savonlinnassa vierailee kaksi pietarilaista oopperataloa. |
| Ainakin Turun Ruisrockin perusteella | voisi luulla, | että alueen puut ja pensaat rehottavat seuraavana vuonna entistä suurempina ja lehtevämpinä. |
| Niin Sillanpään kuin vanhojen suomalaisten elokuvien perusteella | voisi luulla, | että elämme ikuisen kesän maassa, jossa yöt ovat aina valkeita ja maisema väreilee helteessä päivät päästään. |
| Melkein | voisi luulla, | että hän olisi säveltänyt teoksensa jonkun musiikkiopiston oppilasorkesterin keskenkasvuisille viulunvinguttajille. |