ERI
Yleensä sanoilla eri maa (eri sijamuodoissaan) viitataan joihinkin valtioihin. Sanonnalla olla eri maata tarkoitetaan sitä, että joku on erilainen kuin muut.
| Viime vuonna kursseille hakeutui opiskelijoita noin 150 | eri maasta. | |
| Mietinnössä otetaan kantaa mm. siihen, miten | eri kokoisten maiden | äänenpainotuksia neuvostossa tulisi muuttaa. |
| Hiihdon yhteislähdössä saattaa myös tulla | eri maiden | kesken taktikointia. |
| Uutiset mikroluottojen tehosta köyhien aseman parantajana ovat kiirineet | eri maiden | köyhien yhteisöistä aina Yhdistyneisiin kansakuntiin asti. |
| Sarjassa joulupukki seikkailee kahdessatoista | eri maassa. | |
| Konferenssin tavoitteena on vertailla | eri maiden | kokemuksia ja keksiä uusia lääkkeitä ongelmiin. |
| Euro toisaalta helpottaa myös luomaan todenperäisen vertailupohjan | eri maiden | kustannusrakenteesta. |
| Nyt tarvitaan | eri maiden | oikeusjärjestelmien yhteensovittamista monissa, osin pienissä asioissa. |
| Pelkästään Euroopassa julkiset palvelut tarkoittavat erilaisia asioita | eri maissa. |
| Täit, saivareet ja lutikat ovatkin | eri maata. | |
| Suomalainen sarjamurhaaja oli | eri maata. |
- vierussana1
- maa
- vierussana2
- eri
- vierussanapohjaversio
- 0.3