KOKO
Koko maalla tarkoitetaan jonkun valtion koko aluetta, usein nimenomaan koko Suomea.
| Nykyään | koko maassa | ilmaiseen esioppiin pääsee jo nyt yli 90 prosenttia kuusivuotiaista. |
| Liikenneministeriö valmisteli hallitukselle ehdotuksen, että laajakaistaverkko rakennetaan | koko maahan. | |
| Laulaja ei suostu ylentämään itseään mestariksi, vaikka onkin | koko maan | ehdoton ykkössuosikki. |
| Lakon vuoksi kauko-, henkilö- ja tavarajunaliikenne pysähtyisi | koko maassa. | |
| Tänä vuonna rahaa on jaossa | koko maassa | 37 miljoonaa euroa. |
| Ihmiset ovat | koko maassa | oppineet käymään monenlaisissa teatteriesityksissä. |
| Koko maahan | kioskit levittäytyvät ensi vuonna. | |
| Olemme tehneet sellaisia päätöksiä, jotka tulevat syvästi vaikuttamaan | koko meidän maamme | ja kansamme kehitykseen. |
| Toimintaryhmät kattavat tällä hetkellä yli kaksi kolmasosaa | koko maasta. | |
| Satakunta on poikkeus | koko maasta. |
- vierussana1
- maa
- vierussana2
- koko
- vierussanapohjaversio
- 0.3