UUSI

takaisin sanasivulle



Julkishallinnossa uudistus antaa henkilöstöhallinnolle uusia mahdollisuuksia, sanotaan kauniisti ammattiliiton lehdessä.
Monille jäsenyys on merkinnyt yhdellä kertaa liian paljon uutta, mutta monille myös uusia mahdollisuuksia.
Tuomioistuimen ratkaisu antaa myös uusia mahdollisuuksia.
Onkin helppo yhtyä käsitykseen, jonka mukaan avoin kommunikointi poliitikkojen ja kansalaisten kesken tuottaisi uusia mahdollisuuksia ja ideoita yhteiskuntaan.
Voi olla, että moni joutuu nollaamaan trippimittarinsa lähtiessään miettimään ja tavoittamaan maatilalleen uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.
Alun perin puolueen puheenjohtajan ja pääministerin paikka oli petattu varapääministerille, jota pidettiin hieman uhkarohkeana mutta uusia mahdollisuuksia luovana valintana.
Alkoholimainonnan väljentyminen luo uusia mahdollisuuksia mm. urheilun sponsorointiin, johon panimot jo vuosia ovat osallistuneet ykkösoluellaan.
Silti uudistus antaa parhaimmillaankin vain rajoitetusti uusia mahdollisuuksia työttömyyden hoitoon.
Muutoksista osa on pakollista sopeutumista huonontuviin mahdollisuuksiin ja osa aktiivista uusien mahdollisuuksien etsintää ja kokeilua.
Kirjoituksessa kuvataan lyhyesti, millaisia uusia mahdollisuuksia päivitys tuo.

takaisin sanasivulle


sana
mahdollisuus
vierussana
uusi
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana