MAA

takaisin sanasivulle



Toisen suursodan jälkeen Itävalta oli kymmenen vuotta miehitetty maa, jossa valtiollinen yhtenäisyys oli aidosti uhattuna.
Tshekkoslovakia oli viime vuosisadan pisimpään miehitetty maa Euroopassa.
Miehitettyjen maiden vapautuminenkaan ei ollut tuskatonta.
Miehitettyjen maiden vastarintaliikkeet kiihdyttivät toimintaansa.
Unifil pysyi Libanonissa, mutta keskittyi siviiliväestön auttamiseen silloinkin, kun Israel 1982 miehitti maan.
Prinsessa Ruususen unessa uinunut Kuwait koki karmean herätyksen aamuvarhain 2. elokuuta 1990, kun sadantuhannen miehen irakilaisarmeija marssi rajan yli ja miehitti maan muutamissa tunneissa.
Saksalaisten hyökättyä seuraavana vuonna Viroon ja miehitettyä maan neuvostoliittolaiset vangitsivat Pätsin.
Neuvostojoukkojen miehitettyä maan 1944 Raudsepp pakeni vaimoineen pakolaisleirille Wiesbadeniin Saksaan.
Timmermannista Venäjä haaskaa uhittelulla hyvää tahtoa, jota se voitti vetäessään joukkonsa Stalinin miehittämistä maista.
Muista natsien miehittämistä maista katosivat lähes kaikki juutalaiset.

takaisin sanasivulle


sana
miehittää
vierussana
maa
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana