JÄÄDÄ
Kun joku asia on jäänyt mieleen, se tarkoittaa, että sen muistaa hyvin.
| Ehkä dramaattisimpana muistona on hänelle | jäänyt mieleen, | kuinka kaksi lastentarhalaista parikymmentä vuotta sitten karkasi raitiovaunulla mummon luokse Kallioon. |
| Tataarien vieraanvaraisuus on | jäänyt mieleen, | ruokapöydästä löytyi aina tilaa. |
| Mitään erityisen pysäyttävää ei matkasta | jäänyt mieleen. | |
| Erityisesti kesä hienossa Stadshuskällarenissa on | jäänyt mieleen. | |
| Tanssija Tiina Helisten on | jäänyt mieleen | aiempien Zodiakin tuotantojen vahvana, heittäytyvänä esiintyjänä. |
| Opettajista on | jäänyt mieleen | esimerkiksi luokanvalvoja Elsa Järnefelt. |
| Lapsuudesta hänelle on | jäänyt mieleen | joulu, jolloin hän sai isältään lahjaksi isoja puulusikoita. |
| Kaija Saariketun tulkinta Prokofjevin viulukonsertosta nro 1 nro D-duuri olisi toisissa oloissa | jäänyt mieleen | loistokkaanakin suorituksena, mutta nyt se jäi pakostakin Mahler-jätin varjoon. |
| Välierästä alkaen käydyssä koreografiakilpailussa vain muutama teos on | jäänyt mieleen | myönteisenä kokemuksensa. |
| Asukkaista on | jäänyt mieleen | venäläinen emigranttikapteeni Kilgast, joka huonolla suomellaan puhutteli lapsia tullessaan vastaan kävelykeppeineen. |
- sana
- mieli
- vierussana
- jäädä
- vierussanapohjaversio
- 0.3