| Tästä ovat kaikki koulussa | samaa mieltä, | ja Taideteollisessa korkeakoulussa sentään ollaan harvoin asioista yksimielisiä. |
| Vaikka komissaari per jäsenmaa -periaatteesta oltiin suunnilleen | samaa mieltä, | jotkut esittivät, että osa komissaareista olisi salkuttomia. |
| Hänen kanssaan on vaikea olla | samaa mieltä, | kun saatavilla olevaan aineistoon tutustuu. |
| Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Erkki Koskela on Lehdon kanssa varovaisesti | samaa mieltä, | mitä tulee inflaatiotavoitteen puolustamiseen. |
| Olen monessa asiassa | samaa mieltä, | mutta en tajua, miksi Mäki on tehnyt kulutuskapitalismista kaikkein suurimman syntipukin. |
| Luulisin, että suurin osa hengityskoneisiin kytketyistäkin olisi kanssani | samaa mieltä, | mutta heiltähän ei asiaa voi kysyä. |
| Sipilä on periaatteessa | samaa mieltä, | muttei usko, että pelkkien palveluyritysten perustaminen riittää. |
| Jos yhtiökokous on tämän kuun lopussa | samaa mieltä, | pankin uusi johtokunta nostaa kanteen. |
| Monet hänen edustajatovereistaan sanoivat olevansa | samaa mieltä. | |
| Tienkäyttäjät eivät välttämättä ole | samaa mieltä. | |