ESITTÄÄ

takaisin sanasivulle



Keskusteluun altis mies on havainnut, että jos joku Suomessa esittää mielipiteensä, heti ollaan joko totaalisesti vastaan tai samaa mieltä.
Katsojat voivat soittaa maksulliseen palvelunumeroon ja esittää mielipiteensä.
Oslosta saapuneen tiedon mukaan on tämä ensimmäinen kerta uuden rikoslain voimaantultua, jolloin syytetty itse saa esittää mielipiteensä asiaa tässä oikeudessa käsiteltäessä.
Yhtiö esitti myös ministeriölle, että se olisi halunnut esittää mielipiteensä etu- eikä jälkikäteen.
Kaikki asiasta kiinnostuneet voivat esittää mielipiteensä hankkeesta helmikuun puoliväliin mennessä.
Suunnitelmasta voi esittää mielipiteitään.
Mikä demokratia se sellainen on, jossa ei sovi esittää mielipiteitään?
Eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvitettiin, kuinka pitkään poliitikot saivat televisiokeskusteluissa esittää mielipiteitään.
Vanhemmilla on mahdollisuus esittää mielipiteitään ja kysymyksiä tämän ns. Laukaan mallin kehittelijälle, Anne Eskeliselle.
Samalla kansalaiset voivat esittää mielipiteitään ja toiveitaan valtion maiden käytöstä.

takaisin sanasivulle


sana
mielipide
vierussana
esittää
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana