MUSTA

takaisin sanasivulle



Ovella on henkilö, jollaisesta naapurit ovat varoittaneet eniten - nuori musta mies.
Kannessa nuori musta mies ranskalaisessa sotilaspuvussa tekee kunniaa katse koholla silmät suunnattuna epäilemättä kohti liehuvaa trikoloria.
Kaupunginjohto ja poliisi tulivat yllätetyiksi 1992, kun mustan miehen hakanneiden poliisien vapauttaminen johti mellakoihin.
Viisi tuntia kestäneet yhteenotot alkoivat keskiviikkoiltana sen jälkeen, kun väkijoukko oli osoittanut mieltään nuoren mustan miehen putkakuolemaa vastaan.
Lontoon poliisipäällikko löi vettä myllyyn sanomalla, että pääkaupungissa valtaosa rikollisista on nuoria mustia miehiä.
Kokouksessa kuultiin loppua kohti yhä tulisempia puheita, joissa rohkaistiin rikosten ja huumeiden leimaamia mustia miehiä nousemaan jaloilleen ja vaadittiin oikeutta valkoiselta Amerikalta.
Kuka ei pelkää mustaa miestä?
Voiko miljoona mustaa miestä olla väärässä?
Mustat miehet tempaisivat Tikkurilassa perustamansa F. C. African Starin puolesta jakamalla lakritsapatukoita yleisölle.
Sadattuhannet mustat miehet palasivat tiistaina koteihinsa itsetunnon ja yhtenäisyyden nostatuskokouksesta Washingtonista.

takaisin sanasivulle


sana
mies
vierussana
musta
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana