eri
Eri on taipumaton.
| Kanelia on | monta eri | lajia ja sitä kasvatetaan useissa maissa. |
| Kilpailun tarkoituksena on nähdä mahdollisimman | monta eri | lintulajia. |
| Monen eri | viranomaisen yhteispalvelupisteitä on syntynyt varsin vähän. | |
| Valtuustoaloite on | monen eri | puolueen edustajan allekirjoittama. |
| Monessa eri | tilassa toiminut rthmä asettuu vuokralle aluksi kahdeksi vuodeksi. | |
| Monet eri | puolilta maailmaa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että UVB-altistus on voimistunut. | |
| Monien eri | viestimien palveluksessa työskennellyt Sihvola on ollut myös tiedottaja. | |
| Hän on vastannut kysymyksiin 25 vuotta kestäneellä urallaan | monin eri | tavoin. |
| Masentunut koira oireilee | monella eri | tavalla. |
| Taiteessa uudet suuntaukset vaikuttivat | monella eri | tavalla. |
- sana
- sana tähän
- vierussana
- vierussana tähän
- vierussanapohjaversio
- 0.3