AINA

takaisin sanasivulle



Aina on muistettava, että vastuu lemmikkiemme tekemisistä on omistajalla.
Kaikki sveitsiläiset eivät aina edes muista, kuka on kulloinenkin presidentti.
Tartuntaa ei aina edes muisteta, ja haastatellut tunsivat itsensä terveiksi, ellei heillä ollut fyysisiä oireita.
Hädän sattuessa aina ei muisteta, mihin pitää soittaa.
Koulun merkitystä arvioitaessa opettajien ja toverien täytyy aina muistaa kaksi tekijää : oppilaiden tausta ja koulun koko.
Autoilijat eivät aina muista, että ekaluokkalaisen päähän ei mahdu kerralla kuin yksi tai kaksi asiaa.
Varsinkin postimyynti tuottaa tavaraa, jota ihmiset eivät aina muista käydä ajoissa noutamassa.
Huippusesongin aikana on syytä aina muistaa, että monet muutkin lomailevat samalla paikkakunnalla.
Pesutiloissa ja kylpyhuoneessa ollessa tulee aina muistaa, että vesi ja sähkö yhdessä ovat vaarallinen yhdistelmä.
Lähimmäistä pitää aina muistaa.

takaisin sanasivulle


sana
muistaa
vierussana
aina
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana