SYY
Käytetään usein rakenteessa SUBST-GENETIIVI + on syytä muistaa, että tai pelkästään on syytä muistaa, että.
| On | syytä muistaa, | että Alaska oli aikaisemmin Venäjän omistuksessa. |
| On | syytä muistaa, | että maapallolla on ollut aikojen kuluessa rajujakin säävaihteluja. |
| On kuitenkin | syytä muistaa, | ettei näiden uusien hoitomuotojen ole vielä osoitettu olevan tehokkaita potilaiden hoidossa. |
| Luonnossa liikuttaessa on aina | syytä muistaa, | ettei tähteitä pidä jättää pitkin mäkiä. |
| Koko kehon pesemisessä on | syytä muistaa, | että ammekylpy kuluttaa viisi kertaa enemmän vettä kuin suihku. |
| Tarinoita kuuntelevan sivullisen on | syytä muistaa, | että aina on olemassa kaksi totuutta. |
| Kuluttajan on | syytä muistaa, | että ilotulitteiden luvallinen myynti alkaa joulun jälkeen. |
| Turistin on | syytä muistaa, | että julkinen liikenne toimii todella kehnosti. |
| Pääministerin on | syytä muistaa, | että oppositio on demokraattisen järjestelmän kulmakivi. |
| Autoilijoiden on | syytä muistaa, | että stadionille saakka ei omilla autoilla pääse. |
- sana
- muistaa
- vierussana
- syy
- vierussanapohjaversio
- 0.3