| Hän | perustelee näkemystään | arkielämän esimerkeillä sekä japanilaisten kulttuurintutkijoiden haastattelu- ja tutkimusmateriaalilla. |
| Tyrväinen | perustelee näkemystään | muun muassa suomalaisten hintojen erittäin hyvällä kilpailukyvyllä, joka takaa sen, että talouskasvu Suomessa on euroalueen keskikasvua nopeampaa ainakin vielä ensi vuonna. |
| Väyrynen | perustelee näkemystään | sillä, että EU:n yhteinen puolustus ja siihen liittyvä WEU-joukkojen perustaminen johtaisi Naton vetäytymiseen mm. Pohjois-Norjasta. |
| Hän | perustelee näkemystään | sillä, että ehkäisytilanne on maassamme varsin hyvä ja aborttien määrä on lain alkuvuosista laskenut selkeästi. |
| Hirvonen | perustelee näkemystään | uusilla mahdollisuuksilla, joita hanakasti myös käytetään. |
| Laitinen | perustelee näkemystään | yksinkertaisesti sillä, että miehittämättömistä asemista merkittävä osa myy bensaa vain hyvin vähän. |
| Keskukset jarruttavat muuttoliikettä, hän | perusteli näkemystään. | |
| Hän | perusteli näkemystään | Naton symbolisella painolastilla. |
| Persson | perusteli näkemystään | poliittisen eliitin, lehdistön ja markkinoiden vaatimuksilla. |
| Hän | perusteli näkemystään | sillä, ettei maan oikeuslaitos ole kertaakaan uskaltanut nousta turvallisuuspalvelua vastaan. |