| Huittinen | ojentaa auttavan | käden virolaisen ystävyyskaupunkinsa Keilan jätevedenpuhdistuspulmien ratkaisemiseksi. |
| Ajattelin puhtaasti humanitaarisena eleenä | ojentaa auttavan | käden yksinäiselle hahmolle. |
| Me olemme saaneet | ojentaa auttavan | kätemme. |
| He halusivat | ojentaa auttavan | kätensä, halusimme palvella musiikkia. |
| Mitä lapsi voi tehdä, jos kotona on vaikea olla, ja kuka voi | ojentaa auttavan | kätensä? |
| Keväällä 1899 onnetar | ojensi auttavan | kätensä. |
| Lapin sodan aikana, kuten nytkin, naapurimaa Ruotsi | ojensi auttavan | kätensä. |
| Hopeallaan Riikka | ojensi auttavan | käden myös valmennusjohdolle. |
| Julkkisfilosofimme Esa Saarinenkin on | ojentanut auttavan | kätensä kirjoittamalla myös tänä vuonna ilmestyneen modernin nuoren filosofian oppikirjan. |
| Koululaitos on tänä aikana | ojentanut auttavan | kätensä vaikeuksissa oleville perheille järjestäessään maanantaina ruoan ravitsevaksi ja täyttäväksi. |