HYVÄ

takaisin sanasivulle



Voin jäädä iloisin mielin eläkkeelle, kun tiedän, kuinka hyviin olosuhteisiin seuraajani jäävät.
Kaikkein parasta oli, jos sika yleisten hyvien olosuhteiden lisäksi voi ottaa mutakylpyjä.
Suuri osa kaikenikäisistä ihmisistä haluaisi hiihtää hyvissä olosuhteissa.
The Blues Is All Right ja muita Milton-bravuureja olisi nyt hyvissä olosuhteissa kuunnellut pitempäänkin.
Merivoimat sijoittaa alukseen vesikuuntelulaitteiston, jonka kuuntelualueen säde on hyvissä olosuhteissa yli sata kilometriä.
Avomaan vihannesten ja omenan sadonkorjuu jatkuu hyvissä olosuhteissa.
Tulos kertoo, että sydänkirurgia on ryhmätyötä ja vaatii hyvät olosuhteet.
Ilmeisesti aamu - ja ilta-auringonvalo veteen taittuessaan saa aikaan hyvät olosuhteet.
Miesten kertoman mukaan heillä ei ole mitään hätää, vaan olosuhteet ovat hyvät.
Kisojen avauspäivä oli olosuhteiltaan harvinaislaatuisen hyvä.

takaisin sanasivulle


sana
olosuhde
vierussana
hyvä
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana