KAIKKI

takaisin sanasivulle



Jos meillä on vähän voimavaroja ja toisaalta sellaisia hoitoja, jotka on tehtävä kaikissa olosuhteissa, niin on myös alueita, kuten kosmeettisia leikkauksia, joita ei ole mahdollisuus tehdä yhteiskunnan laitoksissa.
Painetun kirjan käyttöliittymä toimii kaikissa olosuhteissa.
Ulkopoliittisten linjanvetojen perustavoitehan on maan aseman turvaaminen kaikissa olosuhteissa.
Eri toimielimien on löydettävä yhdessä uusi moraali, joka pätee kaikissa olosuhteissa.
Puukotussarja oli hyvin epätavallinen yksittäistapaus, jonka ennalta ehkäiseminen olisi ollut vaikeaa kaikissa olosuhteissa.
Takapyörät on tuettu koriin kymmenestä pisteestä, joten niiden asentokulma tiehen pysyy kaikissa olosuhteissa ihanteellisena.
Paloasemalla on kaikissa olosuhteissa kaksi miestä jatkuvassa lähtövalmiudessa.
Kaikissa olosuhteissa ns. journalistiset ohjelmat halutaan tehdä itse, mutta dokumentteja, viihdettä ja draamaa voidaan ostaa myös ulkopuolelta.
Esimerkki hyvästä sosiaalihuollosta on, jos ihmisen inhimillinen arvokkuus voitaisiin kaikissa olosuhteissa säilyttää ja hänen tarpeensa, toiveensa ja odotuksensa täytettäisiin mahdollisuuksien mukaan.
Joukkueesta näköjään löytyy maalintekijöitä kaikkiin olosuhteisiin.

takaisin sanasivulle


sana
olosuhde
vierussana
kaikki
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana