PAKKO

Olosuhteiden pakolla pyritään perustelemaan valintaa tai päätöstä niin, ettei se olisi varsinaisesti ihmisten tekemä valinta, vaan melko vaihtoehdoton ratkaisu, johon on täytynyt tietyssä tilanteessa päätyä.

takaisin sanasivulle



Olosuhteiden pakosta jalkakäytäville tuodut siirtolavat täyttyvät tiuhaan remonttijätteestä.
Joukkueen peli taas muuttui olosuhteiden pakosta, kun ulkomaalaisvahvistus oli jo alkuviikolla loukannut jalkansa.
Niiden asemaa on kansanedustajan mielestä helpotettava, jotka ovat ylivelkaantuneet olosuhteiden pakosta.
Samaan aikaan kuitenkin vuokra-asunnoista on pula, koska kysyntä painottuu nyt sekä olosuhteiden pakosta että asennemuutosten seurauksena niihin.
Monet vammaiset ovat olosuhteiden pakosta joutuneet myös totuttautumaan kaupungilla liikkuessaan ihmisten epäileviin katseisiin.
Jos kuitenkin olosuhteiden pakosta lapset joudutaan viemään päivähoitoon, se on valitettavaa.
Alkuperäisiä tunnelmia on olosuhteiden pakosta onnistuttu tavoittamaan myös remontin tekemisessä.
Entinen puoluesihteerimme on politiikan työmyyrä, joka on nyt olosuhteiden pakosta siirretty sivuun.
Äiti joutui jättämään joko tahallisesti tai olosuhteiden pakosta vastasyntyneen ilman hoitoa ja ruokaa, ja lapsi hiipui pois elämästä, kuoli.
Suomi lähtee salilbandyn MM-kisojen tämän päivän välieräkamppailuun Sveitsiä vastaan vesi kielellä jo olosuhteidenkin pakosta.

takaisin sanasivulle


sana
olosuhde
vierussana
pakko
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana