EPÄONNISTUMINEN

takaisin sanasivulle



Kaupan onnistuminen tai epäonnistuminen ei heilauta yhtymää pahasti mihinkään suuntaan.
Vaikka kokeissa onnistuminen tai epäonnistuminen ei takavuosien tapaan ratkaise tulevaisuutta, ne ovat edelleen tienhaara, jossa valikoidutaan jatko-opiskeluun tai työelämään.
Onnistuminen tai epäonnistuminen meneillään olevalla tupo-kierroksella kielii siitä, miten jatkossa selvitään.
Muissa EU-maissa noudatettavan talouspolitiikan onnistuminen tai epäonnistuminen heijastuu Suomeenkin.
Jokainen tapahtuma on oma lukunsa eikä siinä toisen onnistuminen tai epäonnistuminen juuri vaikuta puoleen eikä toiseen.
Kokouksen onnistuminen tai epäonnistuminen välittyy hyvin ympäri maailman, sillä kaksiviikkoista kokousta on saapunut seuraamaan noin 4 000 toimittajaa.
Politiikka on onnistumisia ja epäonnistumisia - eikä siinä saa liiaksi tunteilla.
Tyypittely tuottaa onnistumisia ja epäonnistumisia.
Muutamalta huipulta odotetaan hirveästi, vaikka onnistumisia ja epäonnistumisia tulee kaikille.
Onnistuminen ja epäonnistuminen säästämisessä johtavat samassa määrin pääomien yhteenkokoontumiseen.

takaisin sanasivulle


sana
onnistuminen
vierussana
epäonnistuminen
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana