PIENI
Käytetään usein rakenteessa pieni osa (eri muodoissa) + SUBST-ELATIIVI.
| Pieni osa | vastaajista ei halunnut sanoa mielipidettään. | |
| Pieni osa | koululaisista tallustaa opintielle jo tänään tiistaina. | |
| Pieni osa | luontaistuotteista sisältää voimakkaasti vaikuttavia rohdoksia. | |
| Pieni osa | muuttavista linnuista jää uhmaamaan Suomen talvea. | |
| Poliisin katukamerat ovat vain | pieni osa | kaikista valvontakameroista. |
| Vasikka jaksaa juoda vain | pienen osan | emänsä tuottamasta maidosta. |
| Esiintymisasuista ja kisamatkoista joudumme maksamaan vain | pienen osan, | koska sponsorimme tukevat meitä. |
| Yksilapsisen perheen sadan euron lapsilisä kattaa menoista vain | pienen osan. | |
| Aina vain | pienempi osa | omaisuudesta on turvassa varkailta, vaikka vartiointia lisätään kodeissa ja kesämökeillä. |
| Halusimme antaa palkkion vain | pienelle osalle | kuljettajista. |
- sana
- osa
- vierussana
- pieni
- vierussanapohjaversio
- 0.3