TÄYTYÄ

Samanlaisia esimerkkejä nesessiivirakenteesta on myös pitää/pitäisi-verbin kanssa.

takaisin sanasivulle



Ympäristö täytyy ottaa huomioon kustannuksia laskettaessa.
Vuorotyö on yksi keino, mutta lisäksi täytyy ottaa huomioon laiturien ja kenttien vetokyky sekä ahtaajien konekanta.
Hallinnon sisällä euro täytyy ottaa huomioon mm. laskutuksessa, kirjanpidossa ja sopimuksia laadittaessa.
Sydämen asiat täytyy ottaa huomioon myös.
Aina täytyy ottaa huomioon olisiko tulehdus ollut vältettävissä, eli miettiä yksilöllistä tulehdusriskiä ja elimistön toipumuskykyä.
Lisäksi täytyy ottaa huomioon se hyöty mikä 6 tunnin työpäivää tekevästä entisestä 8 tunnin työttömästä koituu koko kansantaloudelle.
Mielestäni vallankäytössä täytyy ottaa huomioon vastuu.
Lähestyvien autojen nopeus täytyy ottaa huomioon.
Tilastojen mukaan mitat kertoisivat ylipainosta, mutta täytyy ottaa huomioon Jutilan ruumiinrakenne.
Takarajan asettaminen voi kuitenkin olla äärimmäisen hankalaa, sillä samalla täytyy ottaa huomioon asuntolainojaan vuosikymmeniä maksavien kansalaisten oikeudentunto.

takaisin sanasivulle


sana
ottaa huomioon
vierussana
täytyä
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana