| Helsinkiläisenä veronmaksajana haluan | ottaa kantaa asiaan, | joka koskee meitä kaikkia kaihipotilaita. |
| Kirkon verotusoikeutta piti sopivana ratkaisuna 28 % vastaajista ja 13 % ei osannut | ottaa kantaa asiaan. | |
| Vähemmistöön jäänyt osapuoli ei olisi halunnut vielä | ottaa kantaa asiaan. | |
| Analyysin jälkeen on hallituksen vuoro | ottaa kantaa asiaan. | |
| Korkein oikeus on joutunut | ottamaan kantaa asiaan, | jonka luulisi olevan itsestään selvä. |
| Miten se muka demokratiaa vahvistaa, jos suomalaiset pannaan | ottamaan kantaa asiaan, | josta 70 prosenttia ei oman kertomansa mukaan ymmärrä hönkäsen pöläystä? |
| Elintarvikevirasto päättää mahdollisista jatkotoimista, kun EU on | ottanut kantaa asiaan | ja Ruotsissa tehtävät selvitykset ovat valmistuneet. |
| Kolmekymmentä prosenttia haastatelluista oli pettyneitä hallitusneuvotteluihin ja neljä prosenttia ei | ottanut kantaa asiaan. | |
| Itse arkkipiispakin | otti kantaa asiaan. | |
| Puheet ovat ympäripyöreitä eikä mies tunnu uskaltavan | ottaa kantaa asioihin. | |