| Samoin perustein | pankit olivat rakentamassa vaikutuspiirissään olevien vakuutusyhtiöiden kanssa ns. finanssitavarataloja. |
| Parhaillaan syytettynä on aikoinaan tili- ja vastuuvapauden saaneita pankinjohtajia, joiden vastuuvapaus on evätty | samoin perustein. | |
| Kaupunkeja, syrjäisiä ja vähemmän syrjäisiä, hallitaan | samoin perustein. | |
| Ajatus palkkapussin saamisesta kouraan juontaa viime syksyyn, jolloin kunnan henkilöstöä edustava yhteistyökomitea teki siitä | samoin perustein | esityksen kunnanhallitukselle. |
| Vaaditut korvaukset nollattiin oikeudessa | samoin perustein | kuin koulupalossakin. |
| Mikäli taimikko tuhoutuu luonnontuhossa, sen korjaamiseen myönnetään tukea | samoin perustein | kuin taimikon perustamiseen. |
| Vaikket aivan yrittäjäksi ryhtyisikään, joudut työskentelemään pitkälle | samoin perustein | kuin yrittäjät. |
| Samoilla perusteilla | on vastustettu kaikkia uudistuksia, joilla kansalaisten asemaa on pyritty parantamaan - myös aikoinaan koko kuluttajalainsäädäntöä. |
| Kun työn luonne muuttuu, on yhä vähemmän väkeä, jonka palkan voidaan kohtuudella sanoa määräytyvän täsmälleen | samoilla perusteilla. | |
| Kuntayhtymäsopimuksen mukaan naapurikunnassa toimivat urheiluseurat saavat käyttää kaupungin keskusurheilukenttää | samoilla perusteilla | kuin kaupungin urheiluseurat. |