| Pienten lasten vanhemmat | yrittävät järjestää työaikansa siten, että hoito ei sairastapauksessakaan muodostuisi ongelmaksi. |
| Pienten lasten vanhemmat | saattavat kaivata lyhyempiä työaikoja kuin muut. |
| Keski-ikäiset edustajat eivät ehkä enää muista, minkälaiseen rumbaan | pienten lasten vanhemmat | joutuvat. |
| Älkää hyvät | pienten lasten vanhemmat | tupakoiko heidän läheisyydessä. |
| Varsin monet kansanedustajat lainasivat puheissaan heihin yhteyttä ottaneita | pienten lasten vanhempia. | |
| Pariskunnat ovat korkeasti koulutettuja | pienten lasten vanhempia | ja suurin piirtein saman ikäisiä, mutta raha-asiat kukin jakaa tyylillään. |
| Perhekerhon tarkoitus on tukea | pienten lasten vanhempia | arjen kysymyksissä. |
| Tampereella ekaluokkalaisten iltapäivähoidon järjestäminen tuottaa ongelmia kaupungin päättäjille ja sen myötä | pienten lasten vanhemmille. | |
| Osa-aikatyötä on mainostettu vaihtoehtona erityisesti | pienten lasten vanhemmille. | |
| Kolmannes tutkimukseen osallistuneista myönsi, että arki | pienen lapsen vanhempana | on joskus hyvin raskasta. |