KUULUA

takaisin sanasivulle



Raha itsessään vain ei kuulu moraalin piiriin, raha on kolikoita ja seteleitä.
Lindblom kuuluu piireihin.
Hänestä pykälä 33a hallituksen ja eduskunnan roolista koskee vain sellaista päätöksentekoa EU:ssa, joka kuuluu sisäpolitiikan piiriin.
Ravil Gainutdinin johtaman Moskovan uuden islamilaisen keskuksen piiriin kuuluu kaikkiaan 3,5 miljoonaa muslimia.
Erityisopetuksen piiriin kuuluu lähes satatuhatta eri tavoin vammaista oppilasta eli noin 17 prosenttia kaikista.
Erinomainen asia on myös se, että lain piiriin kuuluu myös kahden yksityisen henkilön välinen asuntokauppa sekä jaottelu uuteen ja käytettyyn asuntoon.
Toukokuun alussa vuokrasääntelyn piiriin kuuluvia sopimuksia oli Suomessa noin 150 000.
Radio Suomen osana Yleisradion työnjaossa on palvella koko aikuisväestöä, myös sen piiriin kuuluvia suuria osayleisöjä.
Suojelun piiriin kuuluvat 1908 valmistunut jugendtyylinen asemapäällikön talo, sen ulkorakennus ja maakellari sekä aseman vahtitupa talousrakennuksineen.
Sopimuksen piiriin kuuluvat kaikki hiihtolajien Suomen mestaruuskilpailut.

takaisin sanasivulle


sana
piiri
vierussana
kuulua
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana