| Maailmalla kehitetään jatkuvasti uusia tutkimuslaitteita, joilla saadaan tarkasti selville | lapsen sairaus, | helpotetaan kipuja ja nopeutetaan hoitoa, mutta ne ovat suunnattoman kalliita. |
| Isää ei järkyttänyt ainoastaan | lapsen sairaus, | vaan myös se, että nuorten ystävyyssuhteet eivät riittäneet kantamaan vaikeiden vuosien läpi. |
| Koskeeko kieltäytymisoikeus myös tutkimusta, jolla pyritään selvittämään | lapsen sairaus? | |
| Lapsen sairaus | oli uuden asian oppimisen paikka. |
| Vuosien itkun aiheuttaman piinan päättyminen oli helpotus, mutta | lapsen sairaus | on aiheuttanut äidille monta uutta juoksua. |
| Vanhemmille | lapsen sairaus | on tietenkin järkytys ja muuttaa perheen elämää. |
| Isä on iloinen poikansa parantumisesta ja korostaa, ettei | lapsen sairaus | parannuttuaan jätä poikaan henkisiä vaurioita, eikä se myöskään jää krooniseksi, jatkuvasti hoitoa vaativaksi. |
| Henkilökunnan tehtävänä on antaa perheelle riittävästi tukea ja tietoa | lapsen sairaudesta. | |
| Tiedän paikkoja, missä riittää pelkkä ilmoittaminen tai naapurin todistus | lapsen sairaudesta. | |
| Katsotaan, että isän hoitoon osallistuminen ei ole | lapsen sairauden | kannalta tarpeellista, luki Kelan ensimmäisessä päätöksessä. |