| Matkailuun liittyvä yritystoiminta alkoi maatilalla vuonna 1994 | monen eri seikan | yhteisvaikutuksesta. |
| Painoon vaikuttavat myös luusto ja | monet muut seikat, | joten yksittäisiä lukuja ei kannata tuijottaa liikaa. |
| Rekisteröityihin rikosmääriin pitää suhtautua varovaisesti, koska ilmoituksiin vaikuttavat | monet seikat, | kuten vakuutukset jne. |
| Ainakin vielä | monet seikat | puhuvat puolueiden yhteistyön puolesta. |
| Oppilaiden jatkomahdollisuuksiin vaikuttaa | moni muukin seikka | kuin koulun ns. hyvyys. |
| Nainen näkee sinkkuilmiössä | monia kyseenalaisia seikkoja. | |
| On | monia seikkoja | jotka ovat lähes vaistonvaraisia, kun kyseessä on murre. |
| Valtuutetut eivät torjuneet pakolaiskeskusta, mutta halusivat valmistella asiaa hyvin ja saada | monista seikoista | tietoa ennen lopullista päästöstä. |
| Kaavoituksen hitauteen vaikuttaa | monta seikkaa. | |
| Tulee olemaan | monta sellaista seikkaa, | jotka murtavat nykyistä asetelmaa. |