| Sillalla on suuri merkitys, sillä tuhannet sotilaat tulevat raskaan kalustonsa kanssa sen yli | suorittamaan tehtäväänsä. | |
| Siten osteokalsiini estää entsyymin pääsyn | suorittamaan tehtäväänsä. | |
| Dan Aykroyd, Jane Curtin, Michelle Burke js Michael McKean pyörivät pitkäkalloisina hahmoina, jotka saapuvat jostakin kaukaa ja asettuvat | suorittamaan tehtäväänsä | amerikkalaiseen lähiöön. |
| Valiokunta katsoi tiistaina, että Laajanen on esteellinen | suorittamaan tehtäväänsä | vakuusrahaston valvojana. |
| Clintonin mukaan lupaus merkitsee, että YK:n asetarkastusryhmä voi | suorittaa tehtävänsä. | |
| Ohjesäännössä olisi määritettävä parlamentaarisen valvonnan sisältö ja tavoitteet sekä toimivaltuudet niin, että valiokunta voi | suorittaa tehtävänsä | sen vaatimalla tarkkuudella ja perusteellisuudella. |
| Antropologi voi | suorittaa tehtävänsä | ulkopuolisena asiantuntijana, projektityöntekijänä tai vakituisena työntekijänä. |
| Jos itsemurhaa säätelevä valkuaisaine ei | suorita tehtäväänsä | oikein, solut kieltäytyvät kuolemasta ja tuloksena on liian suuri solumäärä. |
| Me | suoritamme tehtäviä, | ratkomme ongelmia ja vielä kuollessammekin luulemme saavuttaneemme jotain jatkuvalla kilpailemisella. |
| Varuskunnan tuhoaminen yöaikaan on vaikeasti | suoritettava tehtävä | ja vaatii paljon uhreja. |