| Suomessa miehet jäävät varhemmin eläkkeelle tai siirtyvät | muista syistä | aiemmin pois työelämästä. |
| Metsämaan ostajina ovat lähinnä hirvimiehet ja perheet, jotka tunne- tai | muista syistä | sijoittavat mieluummin metsään kuin asuntoon. |
| Entä ne sadattuhannet ihmiset, joita ei ole tarkoituskaan kannustaa työhön sairaudesta, vanhuudesta tai | muusta syystä | johtuen? |
| On paljon tuotteita, joissa keräyspaperin osuus teknisestä ja monesta | muusta syystä | tulee olemaan pieni. |
| Olen aivan varma, että kirkosta eroamiseen on olemassa | muitakin syitä | kuin arvot. |
| Saattaa olla | muitakin syitä | kuin kansan eduskuntaa kohtaan tuntema kauna estää lisärakennuksen pystyttäminen. |
| Neulastuhoon en ole löytänyt | muuta syytä | kuin ilmansaasteiden lannoittavan vaikutuksen, myrkylliset saastetuulet sekä mahdollisesti otsonikadon aiheuttaman tappavan auringonsäteilyn. |
| Yhtiössä ei nähdä hintojen hyppäykselle | muuta syytä | kuin julkisuudessa ylikuumentuneen kesäisen keskustelun asuntomarkkinoista. |
| Muita syitä | ovat mm. urakehitys, äitiyslomat ja sellaiset luppovuodet, joilta ei kerry eläkettä. |
| Vaikka korkeilla koroilla on oma vaikutuksensa ennätyssyvään lamaan ja sitä seuranneeseen työttömyyteen, löytyy myös monia | muita syitä, | joiden seurauksena Suomen talous kasvavasta viennistä ja vientituloista huolimatta on pahoin miinuksella. |