MUISTAA

takaisin sanasivulle



Täytyy muistaa, ettei kaikkia voi miellyttää.
Täytyy muistaa, että lehti-ilmoituksissa näkyy vain 10 prosenttia työmarkkinoista.
Meidän täytyy kuitenkin muistaa kuntien taloudellinen tilanne, jos jotain konkreettista aiomme tehdä.
Tietenkin täytyy muistaa, että ilman satojen ihmisten talkootyötä projektista ei olisi tullut yhtään mitään.
Toisaalta täytyy muistaa, että kilpailu on vasta alussa ja sijoitukset ehtivät kolmen päivän aikana muuttua moneen kertaan.
Aina täytyy muistaa, että mitä vaadit muilta, pitää pystyä myös itse täyttämään.
Oulua ja Torniota vertaillessa täytyy muistaa, että kulttuuritapahtumia puuhataan aivan erilaisilla budjeteilla ja taustavoimilla.
Täytyisi aina muistaa, että yhden ihmisen vastuuttomuudella vaarannetaan muidenkin henki.
Mitä asioita minun täytyisi muistaa kysyä?
Opettajan kanssa keskustellessaan vanhempien täytyisi muistaa pysyä lapsen koulunkäyntiin liittyvissä asioissa.

takaisin sanasivulle


sana
täytyä
vierussana
muistaa
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana