JÄRJESTÄÄ
Tapahtuman järjestäminen on yleensä jonkin julkisen tilaisuuden toteuttamista.
| Suomen kirjastoseuran | järjestämään tapahtumaan | osallistuu noin 400 kirjastoalalla työskentelevää. |
| Kansalaisopiston | järjestämä tapahtuma | pidettiin nyt kahdettatoista kertaa. |
| Asfaltti jytisee klo 13-17 kaupungin nuorisoasiainkeskuksen | järjestämässä tapahtumassa | puistossa. |
| Eivät virkamiehet uskoneet, että nuoret pystyvät ja osaavat | järjestää tapahtumia. | |
| Kaupungin kulttuuritoimi ja seurakunta | järjestävät tapahtuman | nyt viidennen kerran. |
| Tapahtuman järjestää | eri alojen taideopiskelijoista koostuva ryhmä. | |
| Tapahtuma järjestetään | nyt kolmannen kerran ja lähtökohdaksi on valittu taide ja kulttuuri osana jokaisen ihmisen elämää. | |
| Kadut kentiksi - | tapahtuman järjestävät | Koululiikuntaliitto, Opiskelijoiden liikuntaliitto ja Suomen liikunnanopettajain liitto. |
| Saamelaisasioihin keskittyviä | tapahtumia järjestetään | ympäri vuoden. |
| Tapahtuman järjesti | torikauppiasyhdistys. |
- sana
- tapahtuma
- vierussana
- järjestää
- vierussanapohjaversio
- 0.3