| Pop-musiikin sisäistäneet nuoret eivät edes huomaa | tapahtumien kulkua, | ja kuinka huomaisivat kun eilispäivää ei ole eikä huomista tarvitse ajatella. |
| Alueelle lähetettiin tutkimaan | tapahtumien kulkua | 55 lääketieteen asiantuntijaa. |
| Keskusrikospoliisin tutkijat ryhtyivät iltapäivällä selvittämään | tapahtumien kulkua | ja sitä, mikä räjähdyksen aiheutti. |
| Leikinkajetta silmäkulmassa selostettiin | tapahtumien kulkua | vuoroin toimittajille ja vuoroin alueen asukkaille. |
| Pariskunnan kuulusteluissa on saatu hieman lisävalaistusta | tapahtumien kulkuun. | |
| Lehdistö vaati vähemmistöhallitusta eroamaan, mutta unohti samalla oman osuutensa | tapahtumien kulkuun. | |
| Sairaalan johdon yrityksistä huolimatta tilanne ei rauhoittunut, sillä | tapahtumien kulkuun | sekoitetaan yhä vahvasti politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia. |
| Tapahtumien kulku | on pääpiirteissään selvillä kaikille rippikoulun käyneille. |
| Kuulusteluissa ei ole vielä selvinnyt yksityiskohtainen | tapahtumien kulku. | |
| Lautakunnan suomalaisen jäsenen mukaan | tapahtumien kulku | on alkanut selvitä. |