| Tulehdus saattaa kehittyä krooniseksi nivelreumaa vastaavaksi, mikäli | taudin hoitoon | ei ajoissa kiinnitetä tarpeeksi huomiota. |
| Silloin kun | taudin hoitoon | joudutaan käyttämään antibiootteja ne häiritsevät myös ihmisten omaa hyödyllistä bakteeristoa ja vähentävät sen tehoa. |
| Lääkeyhtiö aikoo selvittää tutkimuksen tuloksia ja arvioida niiden vaikutuksia | taudin hoitoon. | |
| Aidsin ennaltaehkäisyyn ja | taudin hoitoon | keskittyneet kansalaisjärjestöt vastasivat heti kardinaalin käsityksiin, ettei tämä ollut perillä yhteiskunnan seksuaalikäyttäytymisestä. |
| Parkinsonin | taudin hoitoon | käytetyn pramipeksoli-nimisen lääkeaineen on todettu aiheuttavan äkillisiä nukahtamistapauksia. |
| Palvelulinjaa kokeillaan jo muutaman muun leikkausta vaativan | taudin hoidossa. | |
| Teoreettisten menetelmien avulla voidaan tarkemmin suunnitella sitä lääkeaineyhdistettä, joka olisi lopulta tehokas | taudin hoidossa. | |
| Kuntoutus on | taudin hoidossa | tärkeä ja kuntoutuslomat ovat avainasemassa. |
| Toisaalta | taudin hoito | edellyttää varsin tarkan ruokavalion noudattamista koko elämän ajan. |
| Kaiken kaikkiaan astmaohjelma ja | taudin hoito | on Klaukan mukaan Suomessa kohtuullisen hyvällä hollilla. |