ISKEÄ
Taudin iskeminen tarkoittaa sairauden äkillistä ilmenemistä.
| Tauti iskee | useammin niihin, jotka kontrolloivat syömistään, mutta saattavat sopivassa tilanteessa retkahtaa. | |
| Tauti iskee | yleisimmin keski-ikäisiin miehiin ja naisiin, jotka liikkuvat paljon luonnossa ja mökeillä. | |
| Valtaosa potilaista on nuoria miehiä, joilla | tauti iskee | kuin salama kirkkaalta taivaalta. |
| Tauti iski | nopeasti ja myös hävisi yleensä vuorokaudessa. | |
| Pahiten | tauti iski | kesäkuun lopussa 1918, jolloin maa oli sodan jälkeisessä sekasorrossa, 70 000 punavankia odotti sotavankileirillä oikeudenkäyntejä. |
| Yhtye koostuu jo nuorena soittamiseen hurahtaneista kavereista, joihin sama | tauti iski | vanhemmalla iällä uudestaan. |
| Tauti on iskenyt | nuoreen harvennustaimikkoon. | |
| Maa- ja metsätalousministeriö sai tiistaina Ruotsin eläinlääkintöviranomaisilta varmistuksen siitä, että siellä | tauti on iskenyt | maan suurimpaan broileremokasvattamoon. |
| Tauti voi iskeä | myös eläimiin, tosin borreliaa kantavan punkin purema ei välttämättä aiheuta sairastumista. | |
| Turisti liikkuu harvoin paikoissa, joissa | tauti voi iskeä. |
- sana
- tauti
- vierussana
- iskeä
- vierussanapohjaversio
- 0.3