| Parkinsonin | tautia sairastaa | Suomessa noin 10 000 ihmistä. |
| Alzheimerin | tautia sairastaa | noin 100 000 suomalaista. |
| Tautia sairastaa | koko maailmassa jo noin 135 miljoonaa ihmistä. |
| Tarttuvaa | tautia sairastavan | eristäminen oli myös tärkeää tuberkuloosin vastaisessa taistelussa. |
| Tartuntavaara koskee tutkijan mukaan käytännössä vain niitä, jotka istuvat tarttuvaa | tautia sairastavan | henkilön vieressä. |
| Esimerkiksi perinnöllistä | tautia sairastavan | potilaan sukulaisille sen sijaan voitaisiin järjestää ns. ennakoivia geenitestejä ilman viranomaisten lupaa, mutta myös silloin testattavien olisi voitava itse päättää testiin osallistumisesta. |
| Parkinsonin | tautia sairastavien | potilaiden elämänkaari on 30 vuoden aikana pidentynyt merkittävästi eli he elävät lähes yhtä pitkään kuin muu väestö keskimäärin. |
| Tautia sairastava | voi vuotaa kuiviin mitättömän näköisen nirhaman takia. |
| Parkinsonin | tautia sairastava | nyrkkeilijä ei tyttären esityksestä riehaantunut, mutta vaimo ja toinen tytär riemuitsivat. |
| Tutkimusryhmään tarvitaan noin 90 Alzheimerin | tautia sairastavaa. | |