| Ehkä juuri suhteessaan oppositioon presidentti | teki virheen. | |
| Kansanedustajien mukaan ehdokas | teki virheen | arvostellessaan vastaehdokkaan YK-uraa. |
| EKA ilmeisesti | teki virheen | sulautuessaan yhdeksi osuuskunnaksi ja SOK oikein kun jätti alueosuuskaupat jäljelle. |
| Lisäksi kolmannen osuuden hiihtänyt kilpailija | teki virheen | suksenvalinnassa. |
| Ohjelman alussa ratsukko | teki virheen, | kun lisätyssä ravissa ratsu hypähti laukalle. |
| Radan alaosassa kilpailija kuitenkin | teki virheen | hypyssä ja sitä seuranneessa pitkässä käännöksessä. |
| Viimeksi puolustusministeri | teki pahan virheen | sanomalla haastattelussa, että joku erittäin typerä konservatiivien takapenkkiläinen saattaa viedä pääministeriyden äänestykseen. |
| Suurvalta | teki pahan virheen, | kun se ei käyttänyt veto-oikeuttaan turvallisusneuvoston päättäessä pakotteista. |
| Hermopaineen alla kumpikin joukkue | teki virheitä | liikaa. |
| Keskuspankin pääjohtaja tietää kulutuksen junnaavan nykytasolla pitkään siksikin, että tuleva polvi välttää vanhempiensa | tekemät virheet | toistaakseen aikanaan isovanhempiensa erehdykset. |