RIITTÄÄ

takaisin sanasivulle



Moni maaseutumatkailuyritys toteuttaakin lähiruokaideaa, mutta isommissa yrityksissä riittää tekemistä, jotta pöytään saadaan enemmän lähellä kasvanutta ja jalostettua purtavaa.
Heistä ovat kiinnostuneet teatterit sekä suuret tavaratalot, joiden vaateosastojen korjauspuolella riittää tekemistä.
Huipputeknologiaa tuottavassa Suomessa arkaluonteisia tietoja keräävällä tiedustelijalla riittää tekemistä.
Talkoilla tehty halli on ollut käytössä jo kymmenen vuotta, mutta aina kerholaisilla riittää tekemistä.
Aseriisunnassa riittää tekemistä.
Kaikki jatkavat työtä vielä projektin päätyttyäkin, sillä into on suuri ja tekemistä riittää.
Syksyn aikana radan yläjuoksulle valetaan vielä kalatie- ja veneväylä, joten tekemistä riittää ensimmäisiin pakkasiin saakka.
Jatkossa tekemistä riittää kerätyn tietoaineiston ajantasalla pitämisestä.
Muutoinkin tekemistä riittää kuluttajansuojelun jalolla saralla vähintään niin kauan kuin helteitä piisaa.
Pesola ei jaksa koko päivää jököttää kahviossa odottelemassa asiakkaita, mutta onneksi tekemistä riittää muutenkin.

takaisin sanasivulle


sana
tekeminen
vierussana
riittää
vierussanapohjaversio
0.3

KategoriaVierussana